Postauksen kuvituksena toimii muuten perjantain meikki ja asukuvat. Halusin kokeilla tehdä itselleni jotain erilaista kuin yleensä ja tällainen siitä tuli. Erilaisen tästä tekee se, että sisä- ja ulkonurkissa on molemmissa tuollaista tummaa luumun/marjan punaista sen normaalin vaalean korostuksen sijaan.
Keskelle luomea laitoin tuollaista hehkuvaa kultaista sävyä.
Silmämeikki on tehty jälleen Too Facedin Chocolate bar -paletilla, johon olen nyt täysin rakastunut. Siinä on niin upeita sävyjä ja se pigmenttisyys on loistavaa. Ja se tuoksu, ahh. (Tiedän, että toistan itseäni, mutta se tuoksu!!)
Salamavalo ei tehnyt hyvää näille kuville, etenkin sävyt eivät näytä aidoilta näissä, mutta tarpeeksi lähelle. Oikeasti tuo kultainen osa erottui paljon selvemmin keskellä. Tykkäsin itse tosi kovasti tästä meikistä, vaikka en ihan arkikäyttöön ottaisi, sen verran tumma tämä oli. Riippuu tietty siitä millaista arkea viettää, omassa työssäni en kokisi voimakkaita meikkejä sopiviksi ja useimmiten olenkin töissä täysin ilman meikkiä.
Kävin eilen A:n kanssa Ikeassa lihapullilla ja tekemässä pikkuostoksia. Olen nyt taas (niinkuin joka syksy) hullaantunut kynttilöihin ja Ikeasta löysin tietysti ihania lisäyksiä kokoelmaani. Ostin myös lyhdyn parvekkeelle ja kaksi niin ihanan söpöä syksy/halloween tuikkukippoa etten kestä! Niistä löytyy kuva Instagramistani, johon pääset sivupalkin linkin kautta (@marivihanto).
Ikeasta löytyi myös kaunis punainen ja pehmoinen torkkupeitto ja meikkipöytääni säilytyslokerikko.
Takki - H&M (kirppis)
Tunika - Gina Tricot
Leggingsit - Gina Tricot
Huivi - Fraas
Laukku - Mulberry
Nilkkurit - Caprice/Zalando
Onko lukijoissa muita syksyintoilijoita? :)
Love, M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!