tiistai 10. maaliskuuta 2015

11th day of beauty

Brows - kulmat

Pitkästä aikaa taas jatkoa sille 30 days of beauty -haasteelle. Haasteen toteutus on venynyt paljon pidemmälle kun alunperin kuvittelin, nyt ollaan vasta päivässä 11, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa, en ole ottanut mitään stressiä tän tekemisestä, vaan tehnyt aina päivän kerrallaan silloin kun on ollut aikaa ja innostusta. Tänään on siis vuorossa kulmakarvat, mitä tuotteita käytän, miten teen kulmani? Jos aihe kiinnostaa, jatkahan lukemista!


Kulmien muotoilu on minulle melko uusi asia. Sanotaanko, että reilu vuosi/pari sitten en ollut vielä ikinä nyppinyt kulmakarvojani, saatika sitten meikannut niitä mitenkään. Se tuntui minusta täysin turhalta, ei kai kukaan nyt kulmia katso? Pikkuhiljaa aloin kuitenkin huomaamaan, miten keskeneräiseltä meikki ja kasvot näyttämät jos kulmat ovat huolittelemattomat. Mitä enemmän kiinnostuin meikkaamisesta, sitä enemmän aloin siis kiinnittää huomiota myös kulmiini. Ostin ensimmäiset pinsettini, kohtasin pelkoni ja nyppäisin ensimmäisen karvan irti. Siitä alkoi loputon kierre.


Kulmakarvat ovat minulle edelleen se akilleen (?) kantapää, heikko kohta. Etsin jatkuvasti uusia tuotteita kokeiluun, harjoittelen uusia tekniikoita ja yritän löytää sen itselleni parhaan tavan täyttää kulmani. Meikkaaminenhan on muutenkin jatkuvaa kokeilua, uuden opettelua ja oppimista, joten miksei siis myös kulmakarvojen osalta. Tällä hetkellä lempituotteitani ovat ehdottomasti Anastasia Beverly Hillsin brow wiz ja dip brow pomade. Tuo jälkimmäinen on vaan sen verran tummassa sävyssä, että en voi sitä ihan päivittäin käyttää, hankintalistallani onkin vaaleampi sävy siitä. 


Tämä Chi chin kulmakynä on ensimmäinen omistamani ja tykkään kyllä käyttää tätäkin edelleen, sävy on vaaleampi kuin brow wizissä, joten tällä saa hyvin etenkin kulmien sisänurkat tehtyä. Chi chin eye brightener on minulla käytössä kulmaluun korostamiseen ja joskus kulmakarvan rajan siistimiseen.


Nuo pinkit ginatricot pinsetit ovat ne ensimmäiset omistamani. Sen jälkeen niitä on kertynyt milloin mistäkin kulmapaletista tms. mutta eniten tartun edelleen noihin pinkkeihin. On ne vaan söpöt! Makeup Foreverin kulmapaletti on uusin kulmatuotteeni, käytön jälkiä ei juuri vielä näy edes, mutta ensivaikutelma tästä ollut todella hyvä. Tämähän oli myös siinä ystävänpäiväarvonnassani mukana, toivottavasti voittaja on tykännyt myös! ;)


Kesällä hankkimani Urban Decayn brow boxit ovat aivan loistavia molemmat. Nämä on ehdottomasti suosikkini puuterimaisista kulmatuotteista. Ainoa miinus on, että jos ei ole varovainen nämä varisee helposti poskille. Muuten todella helpot työstää kulmiin. Plussana mukana tulevat kaksi minisivellintä, peilit ja pinsetit.

 before

 after




Miten sinä teet kulmasi? Mitkä ovat lempparituotteitasi?

Love, M

3 kommenttia:

  1. Itelleni tuo ABH:n dipbrow on noussu iha ultimaattiseks lemppariks. Sillä saa nii vaihtelevaa jälkee just sen mukaa mikä mieli on ja ei lähe niin helposti liikkeelle vaik oon iha hirvee kasvojen hankaaja! :D

    http://dandyladies.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä ihan täydellinen ja niin helppo levittää kulmille :) Plussaa saa myös vedenkestävyys!

    VastaaPoista
  3. Todella huolitellut kulmat on musta elinehto! :) Tosin itsellänikin ne taas rehottaa...
    Itse käytän vain Dermosilin ruskean sävyistä kulmakynää, jonka toisessa päässä on harja, jolla pystyy pehmentävää jälkeä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...