keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kultainen meikki lounastreffeille

Hellurei! Lupailin edellisessä postauksessa, että lauantaisen lookin meikkikuvat ovat tulossa myöhemmin, ja tässä ne nyt ovat. Tykkäsin meikistä todella paljon, se sopi mielestäni täydellisesti lauantaipäivän lounastreffeille ystävän kanssa ja muutenkin vapaa-ajalle. Tämä on myös todella helppo muokata iltameikiksi jos illalla haluaakin lähteä vaikka viihteelle, mutta ei jaksa aloittaa koko meikkiä alusta. Riittää kun tummentaa ulkonurkkaa hieman ruskealla tai mustalla, tummentaa alaluomea ja vesirajaa, halutessaan voi lisäillä myös jotain glitteriä tms mutta se menee jo vähän hifistelyksi :D.


Luonnonvalossa parvekkeella meikki näytti siis tältä. Luonnollinen, mutta ei silti ihan mikään perus arkimeikki, kirkkaat huulet tuovat tähän sitä jotain extraa ja tuo huulipuna on mielestäni aivan täydellinen!



Kultaiset luomet ovat tämän meikin pääosassa huulien lisäksi. Liikkuvalle luomelle painelin siis Urban Decayn kultaista luomiväriä, ulkonurkkaa tummensin hieman ruskealla ja sisänurkkaa korostamaan vaaleaa shimmeristä sävyä, jota laitoin myös kulmaluulle. Käytin itse aika vaaleaa kultaa, mutta halutessaan intensiivisemmän lookin voi aivan hyvin käyttää jotain hieman tummempaa, esim Lorac pro paletin kultainen sävy olisi aivan täydellinen!


 Rajauksen jätin myös hyvin huomaamattomaksi, ohut musta nestemäinen rajaus ilman siipeä. Iltameikkiin tämäkin on super helppo muokata, tekee vain päälle vähän paksumman rajauksen ja halutessaan vaikka siiven ulkonurkkaan ja meikki on valmis yöelämään.


Seuraavat kuvat onkin sitten otettu sillä lahjaksi saamallani rengasvalolisäkkeellä (mikä lieneekään) ja tykkään todella todella paljon siitä, miltä nämä näyttää. Kuvat ovat niin kirkkaita ja sävyt tulevat esiin huomattavasti paremmin kuin aiemmin, me so happy! 


Mitäs te piditte tästä meikistä ja koko lookista? :)

Meikissä käytetyt tuotteet:

Pohja/Base:

benefit 'that gal' primer
Lumene CC meikkivoide, medium
Too Faced Primed & Poreless powder
Anastasia Beverly Hills contour kit
Dermosil aurinkopuuterikuulat
NARS radiant creamy concealer, custard
MAC mineralize skinfinish soft & gentle

Silmät/Eyes:

Urban Decay primer potion original
Urban Decay Naked paletti
Rimmel waterproof gel eyeliner
Stila kajal, topaz
Rimmel scandaleyes retro glam maskara

Huulet/Lips:

NYX lipliner, dolly pink
theBalm huulipuna, Anita Boytoy

Kulmat/Brows:

ABH brow wiz, medium brown
ABH dipbrow pomade, chocolate
ABH clear brow gel

LOVE, M


// English

Here's the makeup look from last saturday! Loving this neutral golden glowy look for spring and summer, perfect for day in the city and super easy to transfer to night-time appropriate. Shimmering pink lips bring something extra to this neutral look, how do you like it?



5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis meikki! En tiedä löytyykö jo entuudestaan täältä blogista, mutta olis kiva jos voisit tehdä jonkulaisen meikkitutoriaalin nuorelle tytölle rippijuhliin:-)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia! :) Ja eipä taida blogista löytyä vielä rippijuhlameikkiä, mutta toki voin sellaisen tehdä mielelläni!

    VastaaPoista
  4. Kaunis meikki ja sinä!:)


    Riikka ~ http://riikkaamalia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! :) Ja kiitos myös blogilinkistä, käyn kurkkaamassa ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...