sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

My Day 4.4.2015

Tänään onkin vuorossa postaus, jollaista en ole koskaan aiemmin tehnyt. Tätä on jonkin verran toivottu ja nyt päätin vihdoin toteuttaa eli 'my day' -postaus. Tarkoituksena siis käydä läpi mitä mun tavalliseen päivään kuuluu kuvien muodossa. Pahoittelen jo etukäteen kuvien surkeaa laatua, mutta en nähnyt järkeä tehdä tätä järkkärillä, koska en yleensäkään kanna järkkäriä mukana, joten kaikki kuvat on otettu kännykällä. Linkatkaa ihmeessä mulle alas omia my day -postauksianne ja kertokaa mitä tästä tykkäsitte! :)



Aamu alkoi herätyksellä klo 8.50. Yleensä hetken aikaa pötköttelen vielä sängyssä, arkisin torkutan kerran ennen kun nousen ylös. Katsoin kännykästä mitä uutta Facebookissa ja Instagramissa.


Klo. 8.53, aamupusut ja rapsutukset Peppi -koiran kanssa. Tää neiti tykkää tulla aamulla herättelee kun ei jaksa enää nukkua ja pitäisi päästä jo leikkimään ja ulos. Yleensä herätys tapahtuu kuonolla tökkien tai päällä kävellen. 


Klo 8.57, aamupesun aika. Kyllä, olen todellakin näin hehkeän näköinen aina herätessä. Silmäpussit, punoittava naama ja muutenkin eloton ilme. Pesen aamulla kasvot, hampaat, levitän päivävoiteen ja kampaan hiukset ponnarille.


Klo 9.03, aamupalalla. Syön yleensä aamuisin leipää ja jonkun hedelmän, eilinen ei ollut poikkeus. Ruisleipää paahdettuna, päälle salaattia, kinkkua, juustoa, kurkkua ja tomaattia, täydellinen herkku. Myös kiivi on yksi lempi hedelmistäni, naminam. Aamulla en lue uutisia, sanomalehtiä tai muuta vastaavaa, mulla on aina Aku Ankka luettavana. Näin on ollut varmaan siitä saakka kun opin lukemaan ja tulee aina olemaankin. En voisi kuvitella aamupalaa/iltapalaa ilman Akkaria :D.


Klo 9.38 Lidlin pihassa. Meillä on L:n kanssa tapana käydä aina lauantai aamuisin kaupassa ja nimenomaan Lidlissä. Sieltä saadaan lähes kaikki tarpeellinen viikon ruokiin. Jos tarvitaan jotain erikoista mitä Lidlistä ei saa, on tien toisella puolella Prisma. 


Klo 10.29, istun koneella päivittämässä blogia ja katsomassa sosiaalisen median läpi, mitä uutta tapahtunut. Luen myös muiden seuraamieni blogien päivitykset ja sähköpostin. 


Klo 11.32 istun meikkipöytäni ääressä meikkaamassa päivän meikkiä. Eilen tein neutraalin meikin, joka sopii hyvin lounaalle kaupungille, päivätreffeille tms. Tämä on yleensä niitä parhaita hetkiä päivässä, kun saa istua omalla paikallaan, ihastella kauniita meikkejä ja luoda jotain uutta ja erilaista kasvoilleen sen aamuisen zombin jälkeen.


Klo 12.11, hississä. Ollaan lähdössä L:n kanssa ulos lounaalle pääsiäisen kunniaksi. Tässä vaiheessa voisi vähän kirota tuota iPhone 5:den etukameraa. 


Klo 12.22 Parillan pihassa. Lounastimme siis Parillassa, ekaa kertaa yhdessä. Itse olen käynyt siellä muutaman kerran aiemminkin, hinta-laatusuhde on aika bueno! 


Klo 12.35 meillä oli jo ruoka edessä. Otettiin molemmat kanavarras annokset, koska niistä oli tullut postissa joku etukuponki kaksi annosta yhden hinnalla. Oli muuten todella maistuvaa, tykättiin kumpikin, tämän olisi voinut syödä ihan ilman kuponkiakin :P. Suosittelen käymään maistamassa jos sun postiluukusta tipahti samainen lappunen, oli vissiin huhtikuun puoleenväliin voimassa. Palvelu oli myös hyvää ja nopeaa, ruoka kun oli pöydässä 10 minuutissa ja sitä ennen saatiin vielä hintaan kuuluva alkupalalautanen, jossa oli lämmintä leipää, valkosipulivoita ja oliiveja.


Klo 13.10 oltiin syöty, istuttiin autossa odottamassa L:n kaveria, joka tulisi meidän kyydillä kotiimme. Kyllästyneenä kuvailin vähän kaikkea, huomasin kynsilakkani ja laukkuni mätsäävän ja sehän piti ikuistaa. Tässä kuvassa näkyy muuten myös tuo kihlasormus aika kivasti.


13.35, kotona. Piti tarkistaa miten meikki on pysynyt, vaihdoin huulipunan. Ihastelin tuota hohdetta poskipäillä, niin kaunis! Jos jää kiinnostamaan mitä tuotetta käytin, se selviää seuraavassa postauksessa!


Klo 14.58, katsoin pari jaksoa Gossip Girliä makkarissa, koska L kaverinsa kanssa oli valloittanut olohuoneen pelihuoneeksi. Sain muuten sarjan loppuun eilen, buhuu! Mitä kannattaa katsoa seuraavaksi?


Klo 15.07, kuvaushetki ja halihetki Onnin kanssa, joka tuli mun kanssa pötköttelemään ja katsomaan telkkaria.


Klo 15.15, makeanhimo yllätti. Onneksi kaapista löytyi vielä Prahan matkalta tuotuja Milka suklaalevyjä, tälläkertaa maistoin tuota TUC suolakeksisuklaata, nam!

Tässä välissä myös surffailin taas netissä ja sosiaalisessa mediassa, katselin nettikaupoista uusia meikki-ihanuuksia ja tilasin itselleni meikkivoiteen häitä varten.


Klo 19.13 päätin tylsyydessäni siivota vaatekaapin. Paljon tavaraa lähtikin kierrätykseen ja  nyt on kaappi hyvässä järjestyksessä. Mulla on tapana siivota kaappi aina kausittain, vähintään neljä kertaa vuodessa heitän käyttämättömiä kirppiskasaan jne. Siivoan myös siskon vaatekaapit pari kertaa vuodessa, siitäkin on tullut jo perinne. Se on vaan niin kivaa!


Klo 20.10 lähdettiin L:n ja koirien kanssa iltalenkille. Ihanaa kun on vielä valoisaa kahdeksan jälkeen, kesä tulee :). L oli vähän huono kuvaaja tälläkertaa, kun kaikki ulkokuvat olivat jostain syystä tärähtäneet, itse hän syytti asiasta Peppiä, niin niin. :D


Klo 21.36 katsottiin vielä pari jaksoa Buffya L:n kanssa videotykin kautta. Yleensä iltaisin ennen nukkumaanmenoa katsotaan jakso jotain sarjaa, ja tällähetkellä meillä on menossa tuo Buffy, L:n lemppari. Muutenhan me ei juurikaan telkkaria katsota, kaikki mitä katsotaan tulee netflixin tai dvd:n välityksellä.


Klo 23.24, iltapesun aika. Iltarutiinini on lähes samanlainen kun aamullakin, kasvojen ja hampaiden pesu, kasvojen rasvaus yövoiteella ja silmänympärysvoiteella. Sänkyyn pötköttelemään ja höpöttelemään, kunnes hetken päästä mulle tuleekin  jo uni ja täytyy sanoa hyvää yötä. 

Siinä mun tavallinen päiväni kaikessa mielenkiintoisuudessaan, toivottavasti tykkäsitte! ;) Jätä ihmeessä kommenttia ja palautetta ja toiveita tulevista postauksista kommenttiboksiin!

Love, M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...