lauantai 18. huhtikuuta 2015

Ostoksia

Täällä yksi erittäin onnellinen meikki-intoilija, hei! Tänään halusin esitellä teille pitkästä aikaa haalinnan. Tuotteita ei ole niin kauhean montaa, mutta jokainen näistä on ollut himotus/tarve listallani jo pitkään. Osan ostin häitä varten, osan muuten vaan ilahduttamaan kevättä. Mulla on synttärit parin viikon päästä, joten annoin itselleni luvan vähän lahjoa itseäni. Sen pidemmittä esipuheitta, mennään itse tuotteisiin;


NARS, URBAN DECAY, THEBALM



NARSilta tilasin kaksi tuotetta. All day luminous weightless foundation sävyssä 'Santa Fe' ja NARS lipstick sävyssä 'Honolulu honey'. Meikkivoiteen ostin häämeikkiä varten. Tuota on kehuttu ja hehkutettu niin paljon ja olen halunnut kokeilla sitä jo pitkään, tuote tuntuu aivan täydelliseltä häämeikkiin; kevyt, peittävä ja hehkuva. NARSin huulipunat ovat myös aivan täydellisiä ja tälläkertaa halusin nuden punan, jossa on kuitenkin vähän jotain sävyä. En malta odottaa, että pääsen käyttämään näitä meikissä!


Urban Decaylta ostoskoriin tipahti kaksi hyvin tarpeellista tuotetta, joita on hehkutettu todella paljon ja toista olen jo päässyt kokeilemaan aiemminkin (luomivärin pohjustajaa). Nämäkin pääsevät todennäköisesti häämeikkiini, mutta olisin ostanut nämä joka tapauksessa. Naked skin weightless complete coverage concealer sävyssä 'light neutral' ja UD eyeshadow primer potion original.


Ikisuosikki TheBalmilta olen pitkään jo himoinnut Cindy-Lou Manizeria ja nyt vihdoin klikkasin sen ostoskoriin. Tämä on niin täydellinen pinkkipohjainen korostusväri, tuo upeaa kevään hehkua kasvoille. Heräteostoksena ostin myös huulipunan sävyssä 'Anita Boytoy'. Huulipuna on kauniin pinkki ja kimalteleva, siinä on joukossa pieniä hileitä tms.


Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä kesää varten ostin BetaGranat tabletteja. Näiden pitäisi vahvistaa ja helpottaa rusketusta ja ajattelinkin kokeilla näitä nyt näin häiden alla, koska yleensä rusketun todella huonosti vaikka kuinka ottaisi aurinkoa! (Enkä edes kauheasti tykkää maata auringossa, tulee hiki, heh).

Kaikki tuotteet on seuraavilta nettisivuilta:


Ihanaa viikonloppua!

Love, M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...