tiistai 22. heinäkuuta 2014

OOTD 18.7.2014

Elikkäs tässä vähän asukuvia viime perjantailta. Oltiin L:n kanssa Naantalin rannassa syömässä ja vähän kiertelemässä ja nauttimassa kauniista kesäillasta. Valitettavasti siellä ei tullut pahemmin kuvailtua, vaikka Naantali on mun mielestä aivan upea ja kaunis kesäkaupunki. Ihana kesäinen tunnelma, iloisia ihmisiä ja vähän sellanen ulkomaafiilis tulee kun istuu siinä meren äärellä jossin ravintolassa.

Käytiin syömässä ravintola Trapin pihassa, mikä on yleensä ollut yksi mun lemppareista. Tällä kertaa palvelu ja ruoka ei ollut mitään ihmeellistä, mutta ihan ok, oli vaan ollut pieniä sekaannuksia tilauksessa. Jälkkäriksi haettiin jätskit kioskilta ja vaan kierreltiin ympäri vanhaa kaupunkia, ihastellen pieniä putiikkeja ja hotelleja.


Päivän meikki on toteutettu suurimmaksi osaksi Bare Mineralsin tuotteilla, joista on tulossa lisää juttua myöhemmin, nyt en sano muuta kuin, että I'm in love. Valaistus oli aika huono, joten eipä kuvasta oikein kunnolla näy, mutta koitan ensi kerralla saada paremmalla valolla otettua.


Mekko - River Island
Jakku - H&M
Laukku - Guess
Balleinat - Michael Kors
Kaulakoru - Bud to Rose
Rannekoru - Snö of Sweden

Itse tykkään tuosta asusta kovasti! Mekko on Tukholman reissulta ja aivan mielettömän ihana. Tykkään leikkauksesta, väreistä, graafisuudesta.. ihan täydellinen kesämekko. Muutenkin tuo kokonaisuus näyttää mun silmään hyvältä ja ennen kaikkea oli mukava päällä kuumana kesäiltana.

Mitä te pidätte asusta, hitti vai huti?

Love, M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...