Queen Amidala
Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa maskeerausta, jos sitä nyt siksi voi kutsua. Innostuin leikkimään Grimasin tuotteilla ja halusin tietty päästä testaamaan niitä kunnolla kasvoille. Homma alkoi hahmon valinnalla, googletin netistä kuvia eri hahmoista, joita keksin (en keksinyt kun muutaman!) ja yritin niistä valita jonkun suht helpon oloisen, mutta kuitenkin joku juju sai olla. Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen harjoituskerta niin en liian vaikeaa halunnut lähteä kokeilemaan. Törmäsin Queen Amidalan kuvaan, eli kyseessä siis Star Wars -hahmo, ja koska kyseiset elokuvat on L:n ikisuosikkeja niin päätin kokeilla sen toteuttamista. Tässä nyt kuvia ja ohjeistusta miten tämän tein, vaihe vaiheelta kuvia ei tälläkertaa ole, mutta eipä tässä niin montaa vaihetta ollutkaan.
Meikkipohjan tein siis Grimasin creme make up -paletilla, käytin valkoista ja harmaata. Valkoisella ensin kävin läpi koko kasvojen alueen ja vähän korvia ja kaulaa, en jaksanut rintakehälle asti laittaa tälläkertaa, vaikka kuvissa näyttääkin hassulta. Harmaata väriä käytin hieman nenänvarteen ja silmän sisänurkkaan, kulmaluulle asti tuomaan varjoa. Muualle kasvoihin en tehnyt varjostuksia, koska inspiraatiokuvassa Amidalalla ei niitä ollut. Kiinnitin meikin Grimasin translucent powderilla.
sävyt 001 ja 103
Silmät viimeistelin rajaamalla ne mattamustalla luomivärillä, jota vähän häivytin ja pehmensin, jotta raja ei olisi niin terävä. Tein saman myös alaluomelle noin silmän puoliväliin asti. Alavesirajalle käytin mustaa kajaalia ja ripsivärinä oli L'oréalin false lash wings mascara.Huulet rajasin MUAn huulikynällä, ylähuulen kokonaan ja alahuulesta rajasin sen osion, jonka halusin punaiseksi. Täytin myös huulet kevyesti samalla rajauskynällä. Minulla ei ollut tarpeeksi tummaa mattaista huulipunaa, joten käytin Dermosilin huulikiiltoa sävyssä venetian red. Poskien punaiset pisteet tein Cliniquen chubby stick intense huulikynällä.
Ja tässä lopputulos:
inspiraatiokuva ja oma kuvani
Hiukset Amidalalla on tuossa kuvassa kolmella isolla sykeröllä, itselleni tein kaksi pienenmpää, en jaksanut panostaa tässä hiuksiin niin paljoa, kunhan on sinne päin!
Pääkoristeenani toimii SNÖn kaulakoru. Ensin minua häiritsi tuo riipus roikkumassa otsalla, mutta nyt jälkeenpäin ei se tuossa lookissa enää mitään haittaa, avaruuskuningatar saakin olla vähän erikoinen.
Pahoittelen taas huonoa valaistusta ja huonolaatuisia kuvia, hovikuvaajani oli töissä kun näitä napsin ja ulkona vellova sade ja synkkyys ei tee hyvää kännykkäkuville. Toivottavasti näistä nyt kuitenkin jonkin idean saa ja kertokaa ihmeessä mitä pidätte!
Onko jotain muita hahmoja, joita voisin yrittää tehdä?
Love, M
Onnistunut kokeilu! :)
VastaaPoista