Näitä joululahjapostauksia on nyt viimepäivinä tuntunut olevan jokaisessa blogissa, ja tällä kertaa minäkään en erotu massasta vaan halusin jakaa teille myös omat lahjani. Olen tainnut olla kovin kovin kiltti tänä vuonna, sillä pukki toi todella kivoja lahjoja!
Tonttu oli selvästi käynyt katsomassa täällä blogin puolella olevaa lahjatoivelistaani, sillä pukki toi minulle kahdet uudet talvikengät, hurraa! (nämä tosin tuli jälkitoimituksena tänään alennusmyyntien alettua).
L yllätti minut täysin antamalla minulle vaatteita ja vieläpä sopivan kokoisia ja oikein kivoja. Paita on Desigualin ja leggingsit Even&Odd, niin ihanat kesäksi!
Ihana siskoni lahjoi minua jo pitkään toivomallani Ted Bakerin laukulla, tämä on niin suloinen!
L antoi minulle myös uusia alusvaatteita ja Aku Ankan taskukirjan (taisi olla oma lehmä ojassa? :D), josta vannoutuneena akkari-fanina olin myös kovin iloinen.
Äidiltä ja isältä saimme L:n kanssa Jamie Oliverin Tefal -sarjan padan. Kyllä nyt kelpaa tehdä karjalanpaistia vähän useamminkin.
Lahjoinpa myös itse itseäni. Tilasin nimittäin Erin Condredin life plannerin vuodelle 2015 ja olen aivan rakastunut tähän. L ihmettelee miksi käytän vieläkin paperikalenteria, mutta en vaan tykkää käyttää kännykän kalenteria, tämä on niin paljon kivempi ja pysyvämpi, säilyy muistona sitten pidempäänkin.
Ja sitten niihin kosmetiikkalahjoihin..
L:n äidiltä sain Himalaya herbals -sarjan ihonhoitotuotteita. Paketissa oli Fruit mask -naamio, virkistävä kasvojen puhdistusaine sekä silmämeikin poistoaine. En ollut aiemmin kuullut tästä sarjasta, joten innoissani testaan näitä tuotteita.
Rakas kummitätini lahjoi minua myöskin ihanalla ihonhoitopakkauksella. Sain Mádaran lahjasetin, jossa oli kasvovesi, puhdistusvaahto ja kosteusvoide. Myöskään näitä en ole ennen testannut, mutta olen kuullut paljon hyvää, mielenkiinnolla testailen. Nämä on tarkoitettu öljyiselle/sekaiholla ja itselläni on etenkin näin talvella kuiva/sekaiho, joten katsotaan miten nämä sopivat minulle.
L antoi minulle myös tällaisen supersöpön meikkipaletin, jossa on kolme geelilineria, yhdeksän luomiväriä ja kolme huulipunaa. Pakkauksessa on myös siveltimet kaikille, ja niistä olin positiivisesti yllättynyt, sillä luomivärisivellinkin oli oikeasti sivellin, eikä sellainen vaahtomuoviapplikaattori, jolla ei tee yhtään mitään. Olen tällä jo kokeillut yhden meikin tehdä ja lopputulos oli oikein kiva. Luomiväreistä ei lähtenyt ihan kauheasti pigmenttiä, mutta kerrostaen sai haluamansa lopputuloksen. Linerit ja huulipunat olivat oikein hyviä ja laadukkaan oloisia.
Ylemmässä kuvassa olevat wild argan oil -tuotteet ja pesukukan sain lahjaksi jo hieman ennen joulua, mutta päätin laittaa ne tähän mukaan, koska joululahja se oli.
Näiden lisäksi sain paljon suklaata ja karkkia, purkkaa ja hammastahnaa, leffalipun ja muuta pientä kivaa :).
Mitä te saitte lahjaksi?
Jos blogissasi on joululahjapostaus, linkkaa se minulle kommenttiboksiin niin käyn katsomassa!
Love, M
Ihania lahjoja oot saanut :))
VastaaPoistaOi kun saitkin kivoja lahjoja! Ihana tuo meikkipaletti :)
VastaaPoistaKiitoksia :) Olin itsekin yllättynyt siitä miten kivoja paketteja pukki toi tänä vuonna, ja vielä kovin paljonkin. Tuo meikkipaletti on supersöpö, voisin vaan ihastella sitä päivät pitkät. :)
VastaaPoista