Hyvää huulipunavallankumousta kaikki kanssasisaret! Kuinka moni muisti tänään punata huulet? Myönnettäköön, että itsekin punasin vasta illalla kuuden aikaan tätä meikkiä tehdessä, töihin en kokenut sitä käytännölliseksi tai soveliaaksi. Mutta ehdinhän tässä vielä koko illan olla punahuulena :).
Tänään oli tarkoitus tehdä blogeissa ja vlogeissa jo pitkään pyörinyt "5 products makeup tag" eli meikki viidellä tuotteella ja päätin yhdistää sen tähän huulipunavallankumoukseen. Tämänpäiväinen meikki on siis HYVIN minimaalinen, vähän kuin no makeup makeup, jos huulilla olisi punan sijasta esimerkiksi sävyttävä huulirasva.
En ole tottunut tällaisia meikkejä tekemään blogiin saati muutenkaan, yleensä joko meikkaan kunnolla tai en ollenkaan. Jos teen itselleni tavallisen arkimeikin vaikka esimerkiksi johonkin koulutuspäivään tms. niin lisäisin tähän ainakin peiteaineen, nudea kajaalia ja poskipunaa. Se olisi minulle se "comfort zone", jossa viihtyisin. Tänään kuitenkin sain käyttää vain viittä eri tuotetta ja niiden valitseminen tuotti kyllä vaikeuksia!
Ensimmäinen käyttämäni tuote oli bareMineralsin original spf15 mineral foundation, jota käytän usein arkimeikissä pohjana. Se peittää pienet virheet iholla hyvin ja tasaa ihonsävyä, mutta jättää silti luonnollisen lopputuloksen ja kun en voinut käyttää puuteria en halunnut tavallista meikkivoidetta.
Seuraavaksi levitin poskille, ohimoille, nenänvarteen ja hivenen myös leukaan bareMineralsin chic radiance aurinkopuuteria, joka samalla toimii myös korostusvärinä. Tämä toi kasvoille hieman eloa ja väriä, varsinkin kun poskipuna ja korostuspuuteri jäi laittamatta. Levitin tätä aurinkopuuteria myös luomivakoon hieman varjostamaan.
Kolmas käyttämäni tuote oli ripsiväri. Se on lähes ehdoton jokaiseen meikkiin, joten tähänkin viiteen tuotteeseen oli ripsari mahdutettava. Ilme muuttuu todella paljon kun ripset on laitettu.
Neljäntenä kulmakynä, sillä kulmat saavat myös koko kasvojen ilmeen näyttämään huolitellummalta kun ne on täytetty. Käytin Anastasia Beverly Hillsin brow wizia.
Ja viimeisenä tuotteena se huulipuna. Normaalisti olisin valinnut tähän jonkun kevyen kiillon tai sävyttävän huulivoiteen, mutta tänään huulille päätyi livboxista tullut colour elixir huulipunakynä metallinhohtoisessa punaisessa sävyssä.
Tässä vielä kaikki käyttämäni tuotteet ja välineet
Millainen on sinun arkimeikkisi tai "meikitön meikkisi"? Linkatkaa omia postauksianne kommenttiboksiin!
Love, M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!