Mietin pitkään lähdenkö kirjoittamaan tätä postausta laisinkaan. Ensinnäkin, sopiiko tänne kosmetiikan huuruisen ja ilomielisen blogin sekaan myös vakavampia ajatuksia vai pitääkö mun pitää tämä paikka pyhitettynä vain niille kauniille ja pinnallisille asioille. Toiseksi, en ole koskaan ollut mikään hyvä kirjoittaja ja mietin osaanko tuoda ajatukseni esille niin, että joku saisi tästä myös irti jotakin. Päätin lähteä yrittämään, sillä viimeaikojen tapahtumat ovat kuohuttaneet myös minun mieltäni siinä määrin, että en voi olla enää hiljaakaan. Puhun nyt siis tietenkin perjantai yön tapahtumista Pariisissa ja sitäkin enemmän siitä, millaisessa maailmassa me elämme.
En ole koskaan ollut mikään uutisten seuraaja. En katso TV uutisia enkä lue sanoma- tai iltalehtiä. Tarvittavat uutiset kuulen aina mieheltäni, joka taas ahmii uutisia aamusta iltaan. Eilen aamulla sain kuitenkin herätä synkkään todellisuuteen maailmamme tilasta. Uutiset Pariisin iskuista kolahtivat jonnekin syvälle. Päivän aikana en kommentoinut uutisia mitenkään, en ottanut osaa keskusteluihin enkä lisännyt instagramiin kuvia. Tapahtumat kuitenkin pyörivät mielessäni. Miten maailmasta on tullut niin julma ja kohtuuton. Miten joku voi päättää vievänsä viattomien ihmisten hengen tuosta noin vaan. Miten sairas ihmisen täytyy olla ajautuessaan siihen tilanteeseen ja mikä hänet on siihen alunperin sysännyt. Oltaisiinko tältä voitu välttyä huomioimalla ihmisten tarpeet ja hiljaiset avunpyynnöt ennen kuin he ajautuvat väärille teille? Pahuus ja vääryys ei tule maailmasta loppumaan, mutta olemalla vahvoja voimme auttaa toinen toisiamme hädän hetkellä ja antaa sijaa sille ihmisen hyvyydelle, joka suurimmassa osassa meitä kuitenkin on.
Hädän suurimmalla hetkellä sen aina huomaa, miten ihmiset lähentyvät ja auttavat toisiaan. Pariisissa ihmiset ovat avanneet kotinsa ovet apua tarvitseville ja koko maailma on herännyt suuren sympatian vallitessa ojentamaan auttavaa kättä.
Pariisin tapahtumat kuohuttavat länsimaita, mutta tapahtuma sinällään ei ollut mitenkään ainutlaatuinen. Päivittäin ihmiset joutuvat elämään terrorismin uhan alla, koteja pommitetaan ja lapsia tapetaan silmää räpäyttämättä. Miksi me hermostumme vasta, kun näin tapahtuu omassa naapurissa? Yhtään Pariisin tilannetta vähättelemättä, haluaisin, että muistaisimme myös heitä, jotka päivittäin menettävät kotejaan ja läheisiään siellä toisessa maailmankolkassa. Sitä helposti ajatellaan, että ei se kuulu meille, näin on aina ollut. Aina siellä soditaan. Ehkä niin, mutta täytyykö sen olla niin? Samalla tavalla kun me nyt huolehdimme ja rukoilemme rakkaan Pariisin puolesta, emmekö voisi tehdä sitä koko maailman puolesta? Kaikkien viattomien lasten, kotinsa menettäneiden perheiden, kotimaastaan pakenemaan joutuneiden ihmisten puolesta.
Sen sijaan, että pelkäämme, emmekö voisi ottaa selvää vieraista asioista?
#prayforparis #prayforworld
Love, Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!